Julkaistu:
2018-03-13 16:00:00 CET
Uponor Oyj
Yhtiökokouksen päätökset

Uponor Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Uponor Oyj     Pörssitiedote     13.3.2018     17.00

Uponor Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Uponor Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti vuoden 2017 osingoksi 0,49 euroa osakkeelta. Hallitukseen valittiin sen entiset jäsenet lukuun ottamatta Jorma Elorantaa ja Jari Rosendalia, joiden sijasta valittiin uusina jäseninä Johan Falk ja Casimir Lindholm. Puheenjohtajaksi valittiin Annika Paasikivi. Yhtiökokous hyväksyi myös muut hallituksen ja nimitystoimikunnan ehdotukset, kuten valtuutuksen hankkia omia osakkeita ja päättää osakeannista. Kaikki ehdotukset kokonaisuudessaan löytyvät yhtiön verkkosivuilta osoitteesta https://sijoittajat.uponor.fi.

Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin vuoden 2017 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta totesi avauksessaan, että hallitus esittää omien osakkeiden ostovaltuutusta mutta ei ole suunnitellut osakeostojen käynnistämistä.

Tilikaudesta 2017 jaetaan osinkoa 0,49 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 0,24 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 15.3.2018 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Tämän erän osinko maksetaan 22.3.2018.

Toinen erä 0,25 euroa osakkeelta maksetaan syyskuussa 2018. Toinen erä maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää 4.9.2018 pidettäväksi sovitussa kokouksessaan toisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivän ja osingonmaksupäivän. Osingon täsmäytyspäivä olisi silloin 6.9.2018 ja osingon maksupäivä 13.9.2018, ellei Euroclear Finland Oy:n ydinjärjestelmän uusiminen aikaista osingon maksupäivää muutamalla päivällä.

Helsingissä pidetyn kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Mikko Heinonen.

Valtuutus hankkia omia osakkeita

Hallitus valtuutettiin päättämään enintään 3,5 miljoonan oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 4,8 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla hallituksen päättämällä tavalla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti, kuitenkin enintään 18 kuukautta.

Valtuutus päättää osakeannista

Hallitus valtuutettiin päättämään enintään 7,2 miljoonan uuden osakkeen antamisesta tai omien osakkeiden luovuttamisesta. Enimmäismäärä vastaa noin 9,8 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus on oikeutettu päättämään kaikista osakeannin ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallituksen ja tilintarkastajan valinta

Hallitukseen valittiin uudelleen Annika Paasikivi (puheenjohtaja), Markus Lengauer, Eva Nygren ja Pia Aaltonen-Forsell sekä uusina jäseninä Ruotsin kansalainen Johan Falk ja Suomen kansalainen Casimir Lindholm. 

Yhtiön tilintarkastajana jatkaa tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Hallituksen jäsenten vuosipalkkioiksi päätettiin: puheenjohtaja 90 000 euroa, varapuheenjohtaja 51 000 euroa, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 51 000 euroa ja jäsenet 46 000 euroa. Palkkioista noin 40 prosenttia maksetaan markkinoilta hankittavina Uponor Oyj:n osakkeina ja loput rahana.

Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkio hallituksen ja valiokuntien kokouksista. Kustakin hallituksen sekä valiokunnan varsinaisesta kokouksesta maksetaan palkkiona 600 euroa jäsenen asuinmaassa pidetystä kokouksesta, 1 200 euroa muualla samalla mantereella pidetystä kokouksesta ja 2 400 euroa toisella mantereella pidetystä kokouksesta. Puhelinkokouksesta maksetaan palkkio jäsenen asuinmaassa pidetyn kokouksen palkkion mukaisesti. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kustakin hallituksen kokouksesta sekä hallituksen valiokuntien puheenjohtajille kustakin asianomaisen valiokunnan kokouksesta lisäksi 600 euron palkkio. Yhtiön aikaisemman käytännön mukaan luottamustoimessa oleville hallituksen jäsenille otetaan työeläkelain mukainen vakuutus. 


Lisätiedot:
Päälakimies Reetta Härkki, puh. 020 129 2835


Uponor Oyj

Tarmo Anttila
viestintäjohtaja
Puh. 020 129 2852


JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.uponor.fi
www.sijoittajat.uponor.fi


Uponor lyhyesti

Vuosi 2018 on Uponorin 100-vuotisjuhlavuosi. Menestyksemme perustuu vahvoihin kumppanuuksiin asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa ennen, tänään ja huomenna. 

Uponor on johtava kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiö palvelee asuntorakentamisen, teollisuus-, liike- ja julkisen rakentamisen sekä kunnallistekniikan ja ympäristörakentamisen segmenttejä. Uponorin palveluksessa on noin 4 000 henkeä 30 maassa, etupäässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2017 Uponorin liikevaihto oli lähes 1,2 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi